Kierrätystä, löytöjä ja tunnelmaa Savitaipaleella

Kirpputoreilla shoppailu ja kierrättäminen on ollut trendikästä jo jonkun aikaa ja suosio on viime vuosina noussut entistä kovempaan kasvuun sekä Suomessa että maailmalla. Kirppareilla shoppailu on kierrätyskulttuuria parhaimmillaan ja samalla se on myös suuri harppaus kohti vihreämpää tulevaisuutta. Ei siis ihme, että käytetty tavara menee kaupaksi kuin uunituore leipä.

kirpputoripöytä

Sen lisäksi, että ihmiset eivät halua ostaa uutta taloudellisista syistä, monet miettivät myös uuden tavaran ostamiseen liittyviä ympäristöä kuormittavia vaikutuksia. Järkevä kuluttaja on käytännöllinen, taloudellinen ja ympäristöystävällinen halutessaan pidentää tuotteen käyttöikää. Miksi ostaa kasvavalle lapselleen uutena vaatteita, kenkiä, urheiluvälineitä ja leluja ihan vain siksi, että saisi jokusen kuukauden tai vuoden päästä olla etsimässä ylimääräistä varastotilaa johon ne säilöä? Tähän dilemmaan ovat törmänneet takuulla kaikki lasten vanhemmat ja sen seurauksena monet ovat ymmärtäneet kierrättämisen tuomat lukuisat hyödyt. Suomi onkin siinä suhteessa edelläkävijä, että täällä lastenvaatteisiin on jo jonkin aikaa liittynyt vahva kierrättämisen kulttuuri.

Kierrättäminen on sekä taloudellisesti kannattavaa, järkevää, että myös jännittävää. Vanhemmat ottavat usein suunnan kirppiksille etsiäkseen lapsilleen jotain tiettyä vaatetta tai tavaraa, mutta myös nuoret ovat viime vuosina yhä enemmän hoksanneet käytetyn tavaran tuoman huuman. Moni tekee kirppareilta uniikkeja löytöjä esimerkiksi tarkoituksenaan erottua ketjuliikkeiden tarjoaman tyylin valtavirrasta. Parasta kirppiksillä shoppailussa onkin se, että koskaan ei voi etukäteen tietää, minkälaisen jättipotin sieltä sillä kertaa mukaansa nappaa.

Perinteet ja moderni teknologia nivoutuvat yhteen

Vaikka iso osa kierrätettävän tavaran ostosta ja myynnistä tapahtuu nykyään netin, mobiilisovellusten ja erilaisten sosiaalisen median ryhmien kautta, perinteisten kirppisten suosio ei ole laskenut kovinkaan merkittävästi. Myös Savitaipaleella kirpputorit ovat kovassa suosiossa ja niissä käy niin paikallisia, kuin ulkopaikkakuntalaisiakin. Ne ovat parhaimmassa tapauksessa kohtaamispaikkoja, jonne savitaipalelaiset voivat mennä hypistelemään tavaroita, tekemään löytötä ja vaihtamaan samalla päivän kuulumiset.

Kirpputoreihin ja muuhun käytetyn tavaran myyntiin on vahvasti liittynyt käteismaksu ja siihen onkin moni saattanut käyttää taskujen pohjille kerääntyneet kolikot. Vaan entä kun käteistä on käytössä entistä vähemmän? Veikkauksen pelikoneetkin, joihin moni savitaipalelainenkin heitti vaihtorahaksi saamansa kolikot, ovat alkaneet toimia korttimaksulla. No, avuksi ovat tulleet mobiilimaksut, joilla rahaa voi siirtää esimerkiksi vain puhelinnumeron perusteella. Niin vain on käynyt, että kasinopelit siirtyvät nettiin ja maksaminenkin on mahdollistettu mobiilissa! Kukapa olisi joitakin vuosikymmeniä sitten uskonut?

kirpputoritavaraa

Kirpputorit Savitaipaleella

Kirppu ja Puoti

Lähetyskirpputorit saavat vaatteita, kenkiä, esineita, taidetta, kirjoja, huonekaluja ja myös käsin tehtyjä luomuksia lahjoituksina. Sinne otetaan vastaan periaatteessa kaikki, mikä on siistiä, ehjää ja myyntikelpoista. Kirpputorin tuotto ohjataan yleisimmin oman seurakunnan lähetystyöhön. Aivan Savitaipaleen kirkon tuntumassa sijaitseva Savitaipaleen seurakunnan lähetyskirpputori Kirppu ja Puoti on monien suosima tunnelmallinen kirppari, johon lahjoittaessasi tai josta ostaessasi voit tuntea mielihyvää siitä, että antamasi panos menee takuulla hyvään tarkoitukseen. Seurakunta tekee lähetystyötä muun muassa Afrikassa, Etu-Aasiassa, Kaukaasiassa ja Japanissa. Lähetyskirpputorilta voit löytää niin vanhoja aarteita kuin myös uusia myyjäistuotteita. Lisätunnelmaa tuo se, että tällä kirppiksellä pääset halutessasi myös kahvittelemaan löytöjen tekemisen lomassa.

Osoite: Kirkkotie 3

Aukioloajat: ma ja pe 10-17, la 10-14

 

Kirppis ja Käsityö

Savitaipaleen kirkonkylän seudun kyläyhdistyksen (Savis ry) ylläpitämä Kirppis ja Käsityö myy käytetyn tavaran lisäksi myös paikallisten käsityönä tekemiä vaatteita ja asusteita. Yhdistys järjestää kesäkuukausina myös hienoja pihakirppiksiä, joiden yhteydessä vierailijat pääsevät toisinaan nauttimaan myös naposteltavista, kahvista ja arpajaisista. Yksi viime vuosien suosituimmista tapahtumista Savitaipaleen kirppisläisten keskuudessa on ollut yhdistyksen järjestämä uimaranta-alueelle sijoittuva tapahtuma, jossa jokainen voi napata mukaansa oman myyntipöydän ja myytävän tavaran, nauttia pikkupurtavasta ja vaihdella kuulumisia. Tässä ilmaistapahtumassa on myyjiä usein todella paljon, joista osa tulee läheltä, osa paljon kauempaa.

Osoite: Hallitie 2

Aukioloajat: ti-ke 12-17, to-pe 10-15 ja la 10-14

 

Piilipuun Puoti

Piilipuun Puoti on Savitaipaleen keskustassa sijaitseva ihastuttava kirpputori, jonka hyllyrivistöiltä voit bongata vaatteita, leluja, kirjoja, astioita ja paljon muuta. Hyllyt notkuvat usein myös merkkivaatteita. Kirpputori tarjoaa lisäksi mahdollisuuden muistaa lähimmäisiään puodin lahjakortilla.

Osoite: Peltoinlahdentie 23

Aukioloajat: ke-la 10-17, su 11-16

 

Monitoimikeskus Morova

Piilipuun Puodista on hyvä ottaa suunta kohti vieressä sijaitsevaa, Savitaipaleen Nuorison Tuki ry:n ylläpitämää Monitoimikeskus Morovaa. Kierrätysmyymälän lisäksi paikalla on työpajatoimintaa sekä nuorisotilat.

Osoite: Hallitie 3

Aukioloajat: ma-to 8-15, pe 8-13